Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2014.

Pepi ja silmäuutisia

Susadan Damn Yankee "Pepi" 11kk.  Olemme käyneet silmien määräaikaistsekkauksissa Pepsin, Alvan, Ylvan, Violan, Fetan, Hanin ja Valon kanssa. Valo sai ripsimaininnan ja yksi kyynelkanavan aukko on puutteellinen, muut olivat kaikki terveitä. Hiljattain terveeksi silmiltään on tarkastettu myös P-pentueen Figo.

Vuoden shelttikilpailun tuloksia

Saimme iloksemme kuulla uutisia Shetlanninlammaskoirat ry:n vuosikokouksesta: Susadan kennel on vuoden kasvattaja #1 v.2013! Olemme kasvattajakilpailun voitosta todella onnellisia. Vaikka se mittaakin vain kasvattien näyttelymenestystä, olemme saavuttaneet sen vaalimalla ensisijaisesti elinvoimaa(= luonne+terveys).  Meillä luonne ja terveys tulevat aina ennen ulkomuotoa jalostusvalintoja tehdessämme. Tästä on hyvä jatkaa ja pyrkiä kasvattamaan vielä parempia shelttejä tulevaisuudessa.  Suuret kiitokset ihanille kasvatinomistajillemme, jotka tekivät tämän mahdolliseksi! Paras palkinto kasvatustyöstä on kuitenkin se, että kasvattiemme omistajat ovat tyytyväisiä koiriinsa. Meille koirat tuovat paljon iloa elämään ja tärkein tavoitteemme on, että kasvatinomistajat voivat kokea samoin oman koiransa kanssa eläessään.  Tässä tuore kuva Alvasta, joka on yksi kuudesta koirasta, jonka pisteet huomioitiin kasvattajakilpailun pistelaskennassa.  Ylva sijoittui vuoden shelttinarttukilpa

Jyväskylä KV

Susadanit olivat hyvin edustettuina Jyväskylän KV näyttelyssä 22.2.2014 . Sheltit arvosteli norjalainen kasvattajatuomari Gro Svandalsflona. Parhainen pärjäsi Pepsi ollen PU4. Piku oli nartuista viidenneksi paras. Esitimme kasvattajaryhmän, joka palkittiin kunniapalkinnnolla.  Video kasvattajaryhmästä