torstai 4. elokuuta 2016

Kuulumisia kesän ajalta

Olemme käyneet muutamissa näyttelyissä kesän aikana ja muutoin keskittyneet lähinnä lomailuun. Tuurin jälkeen kävimme Norjassa Tromssan näyttelyssä. Siellä järjestettiin yhteensä kolme näyttelyä samana viikonloppuna. Osallistuimme lauantai-iltana järjestettyyn erikoisnäyttelyyn, jossa sheltit arvosteli ruotsalainen colliekasvattaja Margaretha Carlsson. Viola(S.Windhaven) oli näyttelyssä ROP ja Max(Fedya) VSP. Molemmat saivat Norjan "pikkusertit", valionarvoon tarvittaisiin "iso-serti". Fiia oli junioriluokassa kohtalaisen turkittomana toinen ja sai SA:n. 
Seuraavana päivänä oli kansainvälinen näyttely, mutta sieltä ei jäänyt jälkipolville mitään kerrottavaa, tuomari haki aivan toisenlaisia koiria mitä meillä oli mukana. 


Samana päivänä Tromssan kanssa oli Rovaniemen KV ja siellä Mina(Susadan Mina Mystica) mummo nappasi toisen sertinsä melkein 12-vuotiaana! Melkoinen temppu, mutta Mina on ikäisekseen erinomaisessa kunnossa. Onnea Tarja! 
 
Juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna kävimme Gällivaarassa kansainvälisessä näyttelyssä Maxin kanssa. Viola oli myös ilmoitettu näyttelyyn, mutta sillä oli juoksussa tärppipäivät juuri tuolloin ja jouduimme jättämään sen kotiin, sillä Maxin reissusta ei olisi tullut mitään... Max räjäytti pankin olemalla näyttelyssä ROP ja sai ruotsin sertin ja Cacibin. Tuomarina oli Arne Foss. 

 
 Seuraava viikonloppuna oli vuorossa Kokkolan KV ja Oulun KV näyttelyt. Kokkolassa Susadan-lippua pitivät korkealla kaikki kolme ilmoitettua koiraa. Säde(S.Zoom Zoom) veti pisimmän korren ollen VSP ja saaden ensimmäisen sertinsä ja cacibinsa. Onnea Maarit!  Pepi(S.Damn Yankee) oli PN2 kera vara-sertin ja vara-cacibin. Tarmo(S.Yavier) oli PU4 ja sai vara-sertin. Tuomari Anita Al-Bachy valitsi vielä Ropiksi Pepsin pojan Caddyn, Kråkeslottets Mr Cadillacin, joten kyllä täytyy olla tyytyväinen päivän saldoon. 

Seuraavana päivänä Oulu KV:ssa Hassi Assenmacher-Feyel arvosti koiristamme korkeimmalle Ylvan, joka sijoittui PN2:ksi ja Max oli PU3. Kasvattajaluokkamme oli ROP ja lopulta vielä hienosti BIS2! Isossa kehässä tuomarina oli  Maria-Marionka Dekaristou.

 Seuraavana viikonloppuna kävimme Piteåssa. Lauantaina KV näyttelyssä ja sunnuntaina erkkarissa. Lauantaina Max oli PU2 kera varojen, Violalle ei SA-ta kummempaa. Sunnuntaina erikoisnäyttelyssä Max oli jälleen PU2 ja sai toisen Ruotsin sertinsä. Tuomari Anthony Kelly nosti vielä Ylvankin PN3:ksi. Fiia(Gala Parade) voitti junioriluokan SA:lla ja pikkupentuluokassa kilpailleet Lilli(Ingrid) ja Ilse sijoittuivat, Lilli toiseksi kera KP:n ja Ilse neljänneksi. 


 Kuva:Kristiina Waara 


Heinäkuun näyttelyturnee päättyi Kemiin ja hienosti päättyikin, Edlasta tuli valio ja se oli hienosti ROP! Ylva oli PN3 ja Max ja Heppu(S.Higgo Wonder) voittivat luokkansa SA:lla. Kasvattajaryhmämme oli ROP. VSP oli Pepsin poika Caddy. Tuomarina oli Anna Redlicka. 

 


Kemin kuvista kiitos Minna Rahkolle. 

Näyttelykalenterissamme on tällä hetkellä enää yksi vuoden kohokohdista, erikoisnäyttely, joka järjestetään tänä vuonna Helsingissä. Sinne olemme ilmoittaneet kolme koiraa. Erkkarin jälkeen mietinnässä on ehkä joku näyttely syksylle, enempi toiveissa on pentujen hoitoa... 


maanantai 13. kesäkuuta 2016

Tuuri Miljoonakoira 2016

Teimme päivän keikan Tuuriin kyläkaupalle äitin ja siskojen kanssa. Lauantai-iltana kyllä vähän hirvitti aikainen herätys ja edessä olevat kilometrit, mutta päivä oli meille niin huippumenestyksekäs, että viimeiset kilometrit kotiin puolenyön aikaan tuntuivat aivan keveiltä. =) Ilmoitimme koirat Tuuriin tuomarille, joka oli meille ennaltaan aivan tuntematon, eikä meillä ollut oikein käsitystä, millaisista koirista hän tykkää. No niin oli vajaa 50 muutakin sheltinomistajaa lähtenyt Tuuriin kuulemaan Paula Rekirannan mielipidettä koirastaan, joten ihan keskenään ei tarvinnut kehässä meidän nytkään olla. 

Tuomari taisi tykätä meidän koirista, sillä Ylva oli ROP, Viola PN2, Edla PN3 ja SERTI!!! ja Max PU2 ja SERTI! Kasvattajaryhmämme oli ROP-kasv. Kun vielä isossa kehässä Ylva voitti ykkösryhmän Jaana Hartuksen tuomaroimana ja kasvattajaryhmämme sijoittui neljänneksi useamman ryhmän joukosta Harri Lehkosen tuomaroidessa, niin eipä olisi voinut oikein enää enempää toivoa. =) 

Anne Peräsalo oli kuvamassa koiria kehän laidalla. Kiitos ihanista kuvista, julkaisen niistä muutaman tässä. 

 
 Ylva ROP ja VSP oli saman kylän poika "Luca". Tämä pari on tainnut ennenkin olla vastakkain roppikehässä. =) 

 Pikku-Max PU2 ja sert

Max on kyllä ihana <3

 

Ylva 

 Viola 

Edla 

 Edlalla on virheensä, mutta tämä sivuliike antaa niitä kyllä paljon anteeksi. <3 

Siinä vielä koko porukka. Kasvattajaryhmä sai taas hienon arvostelun. =) 




tiistai 17. toukokuuta 2016

Posion ryhmis ja terveystuloksia

Kävimme Posiolla ryhmänäyttelyssä äitienpäivän aattona 7.5.2016, sillä sheltit tuomaroi siellä Jaana Hartus. 49 shelttiä oli näyttelyyn ilmoitettu. Max yllätti meidät voittamalla urokset ja saaden kolmannen sertinsä. Edlalle saatiin (jo melkein tuttuun tapaan) vara-sert ja PN-3 sijoitus. Kasvateista näyttelyssä esitettiin Hippu(ERI), Mina (ERI2SA) ja Hilla(H). Max oli lopulta VSP(vastakkaisen sukupuolen paras).

Kasvattajaluokkamme palkittiin rotunsa parhaana ja se sijoittui vielä yhdeksän ryhmän joukosta BIS4:ksi. Jaana Hartus tuomaroi myös ison kehän. 

 Tässä Max(Susadan Fedya) juuri ennen kehää. 


 Kasvattajaryhmämme, joka koostui 1-11-vuotiaista koirista, joilla kaikilla on eri isä ja emä, ryhmän vaikeusaste on siis todella korkea. Kaikilta koirilta löytyy meille tuttu silhuetti, päätyyppien kanssa meillä on vielä tekemistä, mutta työ jatkuu... 

Veera(S.Goyas Venus) on käynyt terveystutkimuksissa ja tulokset parasta A-luokkaa. Kiitos omistajalle Veeran tutkituttamisesta ja Onnea terveestä koirasta!Maaliskuussa kuvatun Jedin(S.Freyr) tulokset ovat myös tulleet. Lonkat olivat B/C, eivät siis hidasta normaalia elämää millään tavalla. Onnea myös Jedin omistajille ja kiitos tutkituttamisesta! Polvet ja silmäthän näillä kahdella olivat myös täysin terveet. Meillä on pyrkimys päästä eroon ylimääräisistä ripsistä linjoissamme ja nämä tämän kevään tulokset ovat kyllä olleet ilo senkin suhteen. 

Surullisena uutisena joudun kertomaan, että B2-pentueen pikkuinen Penni menehtyi kolmen vuoden iässä yllättäen maksashuntin aiheuttamiin oireisiin. Osanottomme vielä Pennin perheelle. <3

 

 

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Terveystuloksia

Kasvattejamme on taas terveystutkittu parhain mahdollisin tuloksin: 

Susadan Gala Parade "Fiia" lonkat A/A ja kyynärät 0/0 

 
Susadan Freya "Mona" lonkat A/A ja kyynärät 0/0

Fi Mva Susadan Xerox "Robin" silmät terveet ja polvet 0/0. 

 

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Vuoden shelttikilpailujen tuloksia

Susadan-sheltit menestyivät taas hienosti rotuyhdistyksen järjestämissä Vuoden Sheltti-kilpailuissa. 

Meidät palkittiin kolmannen kerran peräkkäin VUODEN KASVATTAJANA! Itse arvostamme tätä palkintoa ja olemme siitä tosi iloisia. Näyttelyissä on tosi kova kilpailu, shelttejä ilmoitetaan näyttelyihin lähes aina useita kymmeniä ja hyviä koiria on paljon. Kasvattajakilpailussa pärjätäkseen täytyy yhden tähtikoiran sijaan olla kuusi menestyvää koiraa ja lisäksi esittää kasvattajaryhmiä. Siihen ei yksin pysty: Iso kiitos meidän tiimille! <3 

 Kuva syksyn näyttelyharjoituksista. 

Tänä vuonna kilpailuissa tuli kuitenkin makeaa mahan täydeltä, kun 
meidän Ylva palkittiin VUODEN SHELTTINÄ!  Ylva ei ole suinkaan täydellinen koira, mutta se rakastaa esiintymistä ja on karismallaan hurmannut monet tuomarit. <3  Ylva on menestynyt varmasti suurimmaksi osaksi hyvän luonteensa ansiosta. Hymy saa kenet tahansa näyttämään kauniilta ja Ylva hymyilee aina! 

Ylva erikoisnäyttelyssä. Kuva: Hanna Pääkkönen. 


Viola palkittiin 8. parhaana shelttinarttuna. Pepsi oli 3.paras veteraaniuros ja jalostusuroskilpailussa 4. 
 




 

torstai 17. maaliskuuta 2016

Tänään meillä on hyviä uutisia...ja yksi tosi huono.

15.3. Fiia(S.Gala Parade), Mona(S.Freya) ja Jedi(S.Freyr) osallistuivat joukkotarkastukseen. Fiialla oli toisessa silmässä ohuet ripset, muutoin silmät olivat terveet, kuten Monalla ja Jedilläkin. Kaikilla kolmella 0/0 polvet. Kyynärät ja lonkat lausutaan vielä kennelliitossa, mutta kuvanneen eläinlääkärin arvion mukaan mitään suurta huolta niistä ei ole. Eli terveitä koiria kaikki! Kiitos kasvattiemme tutkituttamisesta ja onnea hyvistä tuloksista omistajille! 

Tänään tuli sitten niitä huonoja uutisia. Olemme pitäneet I-pentuetta niin lupaavana kokonaisuudessaan, että emme ole niitä halunneet vielä luvata kenellekään,vaan olemme arvioineet niiden kasvua kaikessa rauhassa. Hyvä niin, sillä tänään kuulimme pentujen isän saaneen PRA-diagnoosin Ruotsissa. Kyseessä on vakava, sokeuttava silmäsairaus. Pentujen isän diagnoosi tulee vielä tarkentumaan jatkotutkimuksissa, mutta selvää on, että näitä ihania tyttöjä ei jalostukseen tulla käyttämään. On selvää, että ne ovat silmäsairauden kantajia ja niillä on suurentunut riski sairastua tähän silmäsairauteen, mutta todennäköisyyttä varsinaiseen sairastumiseen on vaikea ennustaa.  


perjantai 11. maaliskuuta 2016

Terveystuloksia


I-pennut, Ilse, Ingrid ja Iona saivat eilen kaikki terveen paperit eläinlääkärin tarkastuksessa. 

 Valto(Susadan Go American) kävi lonkka- ja kyynärkuvauksissa ja sai parhaat mahdolliset tulokset: A/A ja 0/0. Hieno Valto!