Siirry pääsisältöön

Asiaa sappirakon mukoseelesta

Tärkeää asiaa sapesta kasvatinomistajille ja muillekin! Luethan ajatuksella. 
 
Shelttiä on pidetty vuosikymmenet perusterveenä rotuna, jonka keskimääräinen elinikä on pitkälle toistakymmentä vuotta. Nyt viime vuosina on havahduttu kuitenkin siihen, että rodun mainetta perusterveenä pitkäikäisenä koirana uhkaa sairaus nimeltä sappirakon mukoseele(mucocele). Mukoseeleen on sairastunut viime vuosina suuri määrä shelttejä ja kirjallisuudessa shetlanninlammaskoira mainitaan tyypillisenä mukoseeleen sairastuvana rotuna. Sairaudessa koiran sappeen kertyy tiivistynyttä sappinestettä ja/tai limaista sappieritettä, mikä voi johtaa sappiteiden tukkeutumiseen tai jopa sappirakon repeytymiseen.
Oireet ovat usein epämääräisiä:
- Oksentelua
- Ripulointia
- “Tyhjän mahan oksentelua, yökkimistä”
- Väsyneisyys
- Syömättömyys
- Lisääntynyt juominen
- Lisääntynyt virtsaaminen
- Närästys (voi ilmetä huulten toistuvana lipomisena, maiskutteluna, pintojen nuolemisena jne.)
- Tai koira voi olla täysin oireeton!
Sappirakon mukoseelen tunnistamiseen soveltuu parhaiten vatsan ultraäänitutkimus. Myös laboratoriokokeissa voi löytyä muutoksia veriarvoissa. Sairautta hoidetaan lääkehoidolla tai sappirakko voidaan joutua poistamaan kirurgisesti.
Tällä hetkellä on vielä vähän tietoa siitä, kuinka yleinen sairaus mukoseele rodussamme on. Onkin ensiarvoisen tärkeää tutkia koiria tiedon lisäämiseksi. Sairastuneiden koirien keski-ikä on tutkimusten mukaan 9 vuotta, mutta sairautta on todettu nuorillakin koirilla.
Vetoammekin teihin kasvatinomistajiin, että mikäli koirallanne on sen iästä riippumatta jotakin edellä kuvattuja oireita tai oireeton koiranne on jo veteraani-ikäinen, käyttäkää se eläinlääkärillä, joka osaa tehdä vatsan ultraäänitutkimuksen. Toivomme, että informoitte meitä tutkimuksen tuloksista! Tästä tiedosta on hyötyä paitsi oman koiranne terveyden kannalta, myös rodun jalostuksessa. Tällä hetkellä tiedossamme on yksi kasvatti, jolla on todettu noin 7-vuotiaana mukoseele ja useita kasvatteja, joiden sappi on ultrattu terveeksi.
Tutkituista koirista olisi tärkeää lähettää verinäyte Hannes Lohen koirangeenit-tutkimusryhmälle. Eteenkin terveistä, ikääntyneistä koirista tarvitaan näytteitä. Toiveena on, että jonain päivänä meillä olisi geenitesti tämän sairauden osalta. https://www.koirangeenit.fi/osallistuminen/naytelomake-verinaytteen-mukaan/ Eläinlääkäriasemalla osataan varmasti neuvoa käytännön järjestelyissä näytteen ottamisen ja lähettämisen suhteen.
Lähde:
Laalo, Tuulikki. 2018. Sappirakon mukoseele –kirjallisuuskatsaus ja retrospektiivinen tutkimus. Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkimus. Helsingin Yliopisto. www-dokumentti: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/303739/EL%C3%84INL%C3%84%C3%84KETIETEEN%20LISENSIAATIN%20TUTKIELMA.pdf?sequence=2&isAllowed=y. Luettu 28.1.2020

Oulun lähistöllä asuville tiedoksi, että Ouluun on suunnitteilla joukkotarkastus tänä keväänä. Siitä lisää tietoa myöhemmin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sheltin turkinhoidosta

Facebookin shelttiryhmä on taas joka keväiseen tapaan täynnä keskusteluja sheltin turkin hoidosta. Ajattelin kirjoittaa muutaman sanan näin kasvattajan näkökulmasta asiasta, joka tuntuu herättävän tunteita uskomattoman paljon.  Tässä Max, 2-vuotias uros, jonka turkki pysyy kunnossa kohtalaisen pienellä vaivalla. Shetlanninlammaskoira on rotumääritelmän mukaan "pieni, pitkäkarvainen, erittäin kaunis paimenkoira, joka ei saa olla kömpelö eikä karkea". Näillä sanoilla alkaa meidän rodun kasvattajien "aapinen". Rotumääritelmän mukaan sheltti on pitkäkarvainen koira ja se tulee jokaisen shelttiä harkitsevan ymmärtää. Rotumääritelmä kuvaa sheltin turkkia seuraavasti: "Karva: Kaksinkertainen karvapeite; peitinkarva pitkää, laadultaan karheaa ja suoraa, pohjavilla lyhyttä, pehmeää ja tiivistä. Kaulus erittäin runsas, eturaajat runsashapsuiset. Takaraajoissa karva runsasta kintereiden yläpuolella, alapuolella melko lyhyttä. Päässä karva lyhyttä. Karvapeittee

Danan pennut syntyi

Danan ja Pomon pennut syntyivät 2.5.2019 aamulla. Pentueessa on 1 tricolour uros, 1 blue merle uros, 2 tricolournarttua ja 1 blue merle narttu. Pennut ja emä voivat hyvin. Toivottavasti kaikki sujuu hyvin tästä eteenpäinkin! ❤️ Pentueen sukutaulu löytyy täältä .