Siirry pääsisältöön

Riihimäen ja Tuusulan näyttelyt

Kävimme kesälomareissulla etelä-Suomessa ja samalla myös kahdessa näyttelyssä Maxin ja Lillin kanssa. 
Riihimäellä 1.7.2017 sheltit arvosteli ruotsalainen kasvattajatuomari Birgitta Svarstad ja Max nappasi vara-cacibin ja oli 2. paras uros. Koska voittaja oli jo kansainvälinen muotovalio, Maxin vara-cacib vahvistetaan aikaan oikeaksi cacibiksi ja vuoden aikaraja Cacibeissa tuli Maxilla täyteen nyt alkuviikosta, joten nyt pikkupojan täytyy saada enää yksi Cacib, niin siitä tulee C.I.B.=kansainvälinen muotovalio.  Lilli esiintyi myös hienosti, voitti luokkansa ja sai SA:n ja sijoittui nartuissa kolmanneksi ja sai ensimmäisen sertinsä. =) 
Tuusulassa 2.7.2017 sheltit arvosteli rodun kotimaan tuomari Dianna Spavin. Max voitti urokset ja oli ROP ja Lilli voitti nartut ja sai toisen sertinsä. Lilli oli myös ROP-juniori.  Eipä olisi paremmin voinut mennä reissu. =) Tuusulassa näimme myös kasvattimme Veeran(S.Goyas Venus), joka oli ERI4. Ryhmiin emme voineet jäädä pitkän kotimatkan vuoksi. 

 Anni Hautala oli ottanut ihanat kuvat Maxista ja Lillistä. Kiitos =).