Siirry pääsisältöön

Kirasta tuli valio ja Brunosta uusia kuvia


Meidän Kirasta (Susadan Iona) tuli Suomen muotovalio Outokummun ryhmänäyttelyssä 27.4.2019. Kira nappasi kolmannen sertinsä ja oli ROP, sekä vielä RYP2. Tuomarina ruotsalainen kasvattajatuomari Eva Eriksson. Samassa näyttelyssä Susadan-kasvattajaryhmä oli BIS1-kasvattajaryhmä, isossa kehässä sheltit tuomaroi niin ikään kasvattajatuomari Päivi Eerola. Näyttelymenestys tuntuu aina mukavalta, mutta erityisen paljon siitä iloitsee, kun rotuspesialistit ovat tuomareina. Kira on meidän 11 FI MVA kasvatti. Kaikki ovat valioituneet Suomen serteillä, toki muutamalla on sen jälkeen vielä tullut sertejä ulkomailtakin. :) 

Toinen ihana tricolourkasvatti Bruno kävi tänään kylässä ja onhan siitä kehittynyt komea poika! <3 Kiitos omistaja Sanna ja perhe Brunon hyvästä kodista ja esille tuomisesta. :) 


 
Q-pennut ovat viikon vanhoja. Vielä ne ovat aivan liian nuoria, jotta niille voisi valita sopivia koteja. Yhtään pentua ei ole siis vielä varattu kenellekään, mutta tosi mukavia yhteydenottoja on tullut. Annetaan nyt rauhassa ajan kulua, jotta pentuihin pääsee paremmin tutustumaan. <3 Pentujen kotien etsiminen on aivan raastavaa joka kerta, se tuntuu menevän aina vaan vaikeammaksi ajan kuluessa. Mutta jospa tälläkin kertaa kaikille pienille löytyy se oma, sopiva perhe . <3

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sheltin turkinhoidosta

Facebookin shelttiryhmä on taas joka keväiseen tapaan täynnä keskusteluja sheltin turkin hoidosta. Ajattelin kirjoittaa muutaman sanan näin kasvattajan näkökulmasta asiasta, joka tuntuu herättävän tunteita uskomattoman paljon.  Tässä Max, 2-vuotias uros, jonka turkki pysyy kunnossa kohtalaisen pienellä vaivalla. Shetlanninlammaskoira on rotumääritelmän mukaan "pieni, pitkäkarvainen, erittäin kaunis paimenkoira, joka ei saa olla kömpelö eikä karkea". Näillä sanoilla alkaa meidän rodun kasvattajien "aapinen". Rotumääritelmän mukaan sheltti on pitkäkarvainen koira ja se tulee jokaisen shelttiä harkitsevan ymmärtää. Rotumääritelmä kuvaa sheltin turkkia seuraavasti: "Karva: Kaksinkertainen karvapeite; peitinkarva pitkää, laadultaan karheaa ja suoraa, pohjavilla lyhyttä, pehmeää ja tiivistä. Kaulus erittäin runsas, eturaajat runsashapsuiset. Takaraajoissa karva runsasta kintereiden yläpuolella, alapuolella melko lyhyttä. Päässä karva lyhyttä. Karvapeittee

Asiaa sappirakon mukoseelesta

Tärkeää asiaa sapesta kasvatinomistajille ja muillekin! Luethan ajatuksella.    Shelttiä on pidetty vuosikymmenet perusterveenä rotuna, jonka keskimääräinen elinikä on pitkälle toistakymmentä vuotta. Nyt viime vuosina on havahduttu kuitenkin siihen, että rodun mainetta perusterveenä pitkäikäisenä koirana uhkaa sairaus nimeltä sappirakon mukoseele(mucocele). Mukoseeleen on sairastunut viime vuosina suuri määrä shelttejä ja kirjallisuudessa shetlanninlammaskoira mainitaan tyypillisenä mukoseeleen sairastuvana rot una. Sairaudessa koiran sappeen kertyy tiivistynyttä sappinestettä ja/tai limaista sappieritettä, mikä voi johtaa sappiteiden tukkeutumiseen tai jopa sappirakon repeytymiseen. Oireet ovat usein epämääräisiä: - Oksentelua - Ripulointia - “Tyhjän mahan oksentelua, yökkimistä” - Väsyneisyys - Syömättömyys - Lisääntynyt juominen - Lisääntynyt virtsaaminen - Närästys (voi ilmetä huulten toistuvana lipomisena, maiskutteluna, pintojen nuolemisena jne.) - Tai k

Meillä on pentuja ❤️

 3.6.2022 syntyi Susadan V2-pentue, kun Kaja synnytti tricolour pojan, kaksi soopelipoikaa ja tricolourtytön. Synnytys meni hienosti ja kaikki 5 voivat hyvin. Toivotaan, että vahva elämänlanka kantaa kaikilla. ❤️ Pentueen emä on Danan tyttö Kaja (Primemind Diotima), jolla on todella hyvä hermorakenne. Kaja on energinen ja aika säpäkkä narttu, yksi parasluonteisimmista jalostusnartuistamme. Valitsin sille uroksen, joka on avoin, tasapainoinen ja itsevarma koira. Santeri (Ch Gwenda Easy Lover) on myös jättänyt hyvää luonnetta jälkeläisilleen. Terveyden suhteen tässä yhdistelmässä ei ole tietoisesti kerrattu samoja riskejä ja yhdistelmän sukusiitosprosentti on alhainen . Molemmat vanhemmat ovat luonnollisesti itse perusterveitä koiria. Kajalla kuuluu lievä sivuääni, mutta sydän on ultrattu terveeksi (näin toimimme aina, jos sivuäänilöydöksiä on). Molemmat vanhemmat ovat kivasti rakentuneita ja toivon pentujen perivän terveen, paimenkoiran anatomian vanhemmiltaan. Innolla odotan, millaisia