Siirry pääsisältöön

Vuoden shelttikilpailun tuloksia

Saimme iloksemme kuulla uutisia Shetlanninlammaskoirat ry:n vuosikokouksesta:

Susadan kennel on vuoden kasvattaja #1 v.2013! Olemme kasvattajakilpailun voitosta todella onnellisia. Vaikka se mittaakin vain kasvattien näyttelymenestystä, olemme saavuttaneet sen vaalimalla ensisijaisesti elinvoimaa(= luonne+terveys).  Meillä luonne ja terveys tulevat aina ennen ulkomuotoa jalostusvalintoja tehdessämme. Tästä on hyvä jatkaa ja pyrkiä kasvattamaan vielä parempia shelttejä tulevaisuudessa. 

Suuret kiitokset ihanille kasvatinomistajillemme, jotka tekivät tämän mahdolliseksi! Paras palkinto kasvatustyöstä on kuitenkin se, että kasvattiemme omistajat ovat tyytyväisiä koiriinsa. Meille koirat tuovat paljon iloa elämään ja tärkein tavoitteemme on, että kasvatinomistajat voivat kokea samoin oman koiransa kanssa eläessään. 

Tässä tuore kuva Alvasta, joka on yksi kuudesta koirasta, jonka pisteet huomioitiin kasvattajakilpailun pistelaskennassa. 




Ylva sijoittui vuoden shelttinarttukilpailussa kolmanneksi. 

Näyttelykehien ulkopuolella Susadan-sheltit ovat vähemmän fiksuja ja filmaatisia, mutta toivoaksemme melko onnellisia koiria =). 



Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sheltin turkinhoidosta

Facebookin shelttiryhmä on taas joka keväiseen tapaan täynnä keskusteluja sheltin turkin hoidosta. Ajattelin kirjoittaa muutaman sanan näin kasvattajan näkökulmasta asiasta, joka tuntuu herättävän tunteita uskomattoman paljon.  Tässä Max, 2-vuotias uros, jonka turkki pysyy kunnossa kohtalaisen pienellä vaivalla. Shetlanninlammaskoira on rotumääritelmän mukaan "pieni, pitkäkarvainen, erittäin kaunis paimenkoira, joka ei saa olla kömpelö eikä karkea". Näillä sanoilla alkaa meidän rodun kasvattajien "aapinen". Rotumääritelmän mukaan sheltti on pitkäkarvainen koira ja se tulee jokaisen shelttiä harkitsevan ymmärtää. Rotumääritelmä kuvaa sheltin turkkia seuraavasti: "Karva: Kaksinkertainen karvapeite; peitinkarva pitkää, laadultaan karheaa ja suoraa, pohjavilla lyhyttä, pehmeää ja tiivistä. Kaulus erittäin runsas, eturaajat runsashapsuiset. Takaraajoissa karva runsasta kintereiden yläpuolella, alapuolella melko lyhyttä. Päässä karva lyhyttä. Karvapeittee

Asiaa sappirakon mukoseelesta

Tärkeää asiaa sapesta kasvatinomistajille ja muillekin! Luethan ajatuksella.    Shelttiä on pidetty vuosikymmenet perusterveenä rotuna, jonka keskimääräinen elinikä on pitkälle toistakymmentä vuotta. Nyt viime vuosina on havahduttu kuitenkin siihen, että rodun mainetta perusterveenä pitkäikäisenä koirana uhkaa sairaus nimeltä sappirakon mukoseele(mucocele). Mukoseeleen on sairastunut viime vuosina suuri määrä shelttejä ja kirjallisuudessa shetlanninlammaskoira mainitaan tyypillisenä mukoseeleen sairastuvana rot una. Sairaudessa koiran sappeen kertyy tiivistynyttä sappinestettä ja/tai limaista sappieritettä, mikä voi johtaa sappiteiden tukkeutumiseen tai jopa sappirakon repeytymiseen. Oireet ovat usein epämääräisiä: - Oksentelua - Ripulointia - “Tyhjän mahan oksentelua, yökkimistä” - Väsyneisyys - Syömättömyys - Lisääntynyt juominen - Lisääntynyt virtsaaminen - Närästys (voi ilmetä huulten toistuvana lipomisena, maiskutteluna, pintojen nuolemisena jne.) - Tai k

Meillä on pentuja ❤️

 3.6.2022 syntyi Susadan V2-pentue, kun Kaja synnytti tricolour pojan, kaksi soopelipoikaa ja tricolourtytön. Synnytys meni hienosti ja kaikki 5 voivat hyvin. Toivotaan, että vahva elämänlanka kantaa kaikilla. ❤️ Pentueen emä on Danan tyttö Kaja (Primemind Diotima), jolla on todella hyvä hermorakenne. Kaja on energinen ja aika säpäkkä narttu, yksi parasluonteisimmista jalostusnartuistamme. Valitsin sille uroksen, joka on avoin, tasapainoinen ja itsevarma koira. Santeri (Ch Gwenda Easy Lover) on myös jättänyt hyvää luonnetta jälkeläisilleen. Terveyden suhteen tässä yhdistelmässä ei ole tietoisesti kerrattu samoja riskejä ja yhdistelmän sukusiitosprosentti on alhainen . Molemmat vanhemmat ovat luonnollisesti itse perusterveitä koiria. Kajalla kuuluu lievä sivuääni, mutta sydän on ultrattu terveeksi (näin toimimme aina, jos sivuäänilöydöksiä on). Molemmat vanhemmat ovat kivasti rakentuneita ja toivon pentujen perivän terveen, paimenkoiran anatomian vanhemmiltaan. Innolla odotan, millaisia